2.0. Ensimmäisellä kerralla käsiteltiin lyhyesti peruspaikallissijat ja ns. l-sijat, jotka ovat suomalais-permiläistä kehitystä, sekä possessiivisuffiksit nominatiivissa. Verbintaivutuksesta käytiin läpi preesens-, futuuri- ja preterititaivutus sekä ns. evidentiaalin tai toisen preteritin myönteinen taivutus (koska unohdin kielteisen).
2.1. Suffiksien järjestys
Suffiksien järjestys vaihtelee sijoittain. Mahdollisia järjestyksiä on kaksi: vartalo + monikko + px + cx tai vartalo + monikko + cx + px. Vaikeata tästä tekee se, että joittenkin sijojen possessiivitaivutuksen kohdalla järjestys vaihtuu persoonan mukaan. Eräissä sijoissa sijasuffiksin muoto muuttuu, jos sanamuotoon liitetään possessiivisuffiksi.
2.2. Paikallissijat
Käsitellyt paikallissijat ovat inessiivi, elatiivi ja illatiivi, joitten käyttö vastaa suunnilleen suomen vastaavien sijojen käyttöä.
inessiivin tunnus -yn
elatiivin tunnus -yś
illatiivin tunnus -ö
2.3. l-sijat
Komin l-sijat genetiivi, datiivi ja ablatiivi vastaavat peruskäytöltänsä suurin piirtein suomen samannimisiä sijoja. Erikoistuneempaan käyttöön ei päästy vielä käsiksi.
genetiiviin tunnus -lön
ablatiivin tunnus -lyś
datiivin tunnus -ly
2.4. Possessiivisuffiksit
Nominatiivissa possessiivisuffiksit näyttävät seuraavilta.
y.1. –ö m.1. –nym
y.2. –yd m.2. –nyd
y.3. –ys m.3. –nys
2.5. Substantiivien monikko
Substantiivien monikon pääte on vaihtelematon -jas; näin myös muitten taivutussuffiksien yhteydessä.
2.6. Verbien infinitiivi
Verbin infinitiivin tunnus on aina –ny. Jos tulee fonotaktisesti haasteellisehko äänneyhtymä, vartalon ja suffiksin väliin liitetään vokaali y.
2.7. Verbien preesens
Verbien persoonapäätteet preesensissä ovat seuraavanlaiset. Ne lisätään verbin vartalon perään sellaisinansa. Vartalo saadaan poistamalla sanakirjamuodosta infinitiivin tunnus ja mahdollinen välivokaali.
y.1. –a m.1. –am
y.2. –an m.2. –annyd / –ad
y.3. –ö m.3. –öny
Huomionarvoista on se, että monikon toisen persoonan muodolla on kaksi yleiskielessä hyväksyttyä päätevarianttia. Pitempää muotoa vastaava on ollut muinaiskomissa myös ainakin monikon ensimmäisellä persoonalla. –ny näyttää olevan verbin monikon tunnus kolmannessa persoonassa.
2.8. Verbien futuuri
Yleiskielen futuuri eroaa preesensistä ainoastaan kolmansissa persoonissa. Futuurissa ne menevät seuraavasti.
y.3. –as m.3. –asny
Huomattakoon, että futuuri on preesensiä säännöllisempi muodostukseltansa.
Taas –ny näkyy olevan monikon tunnus.
2.9. Verbien ensimmäinen preteriti
Preteritin tunnus on i, joka lisätään vartalon jälkeen ja joka juontuu aika kaukaa menneisyydestä. Preteriti muodostetaan samoin kuin futuuri, mutta preesens-futuurin a-tunnus korvataan preteritin i:llä, s.o. seuraavaan tapaan.
y.1. –i m.1. –im
y.2. –in m.2. –innyd / –id
y.3. –is m.3. –isny
Jälleen ottakaamme huomioon monikon kolmannen –ny.
2.10. Verbien toinen preteriti eli evidentiaali
Toista preteritiä käytetään tavallisimmin kuvaamaan tilannetta, josta puhuja on kuullut toisesta lähteestä tai jonka on todettava tapahtuneen sen jättämien jälkien perusteella. Tästä syystä komin toinen preteriti ei tunne ensimmäisten persoonain muotoja (toisin kuin udmurtin). Päätteet ovat muistikuvieni mukaan jotakuinkin seuraavanlaiset.
y.2. -ömyd m.2. –ömnyd
y.2. –öma m.3. –ömaöś
Tässä tulee huomioida se, että toisen preteritin tunnus on –öm, joka on myös päättyneen tekemisen partitiivin tunnus ja periytyy uralilaisen kantakielen *mA-johtimesta ja on täten varsin iäkäs. Lisätietoa suffiksista tarjoaa Koivunen 2014. Yksikön kolmannessa siihen on liittynyt yleinen ja produktiivinen adjektiivinjohdin a, ja adjektiivimaisuutta lisää monikon kolmannen persoonan muoto, joka eroaa yksiköstä siten, että siihen on liittyneenä adjektiivien monikontunnus öś, josta ei ollut sen enempää puhetta. Toisissa persoonissa on possessiivisuffiksit.
Turun Sugrit 